välillä olen saanut ikävää palautetta, mutta siitä on selvitty hengissä. mikä ei tapa niin se sattuu h*lvetisti...vai miten se meni... kuitenkin suurin osa kommenteista on ollut kannustavia ja siitä iso kiitos! myös erinäisiä pikkukeskusteluja on herännyt kommenttiloodan puolella ja joskus muidenkin blogeissa.
näillänäkymin jätän arkistoni tänne luettavaksi, mutta en voi luvata sitä ikuisesti täällä pitäväni. koskaan kun ei tiedä etukäteen mitä elämässä tulee tapahtumaan. kommentit ovat yhä tervetulleita ja vastailen niihin jatkossakin.
kirjoittamista en aio lopettaa. jatkan toisaalla hieman muista aiheista ja paljon samoistakin. muutama vakilukija on ilmoittanut kiinnostuksena uutta blogia kohtaan ja jos muita löytyy niin osoitetta voi tiedustella minulta sähköpostitse. kuten olen aimmin maininnut, niin kyllä sen pystyy ilman oraakkeliakin löytämään. en kuitenkaan halua tehdä täältä suoraa linkkausta.
leikin ruualla on ollut minulle erittäin tärkeä purkautumisväylä läpi varsin raskaiden aikojen. joskus on esitetty arvioita, että leikin ruualla on fiktiota. siihen voin vastata vain sen mitä aina aiemminkin: surullista, mutta totta - tämä on minun elämääni.
minä en osaa kirjoittaa mitään hienoja ja dramaattisia päätössanoja. etenkään kun ei tässä nyt ole mikään loppu kyseessä. suosittelen lämpimästi kaikille noita vasemmalla listattuja blogeja, hyvää taustamusiikkia ja isoa lasillista kylmää pepsiä.
niin ja jos jotakuta jäi mietityttämään niin ei siihen polveen tullut mustelmaa.
]]>flunssa on hieman helpottanut tai sitten olen muutenvain ollut pirteämpi tänään. kävin hieman ulkoilemassakin, mutta kunto ei vielä mikään kehuttava ole, joten en pitkään viihtynyt ulkona. sitten sisällä loikkiessani onnistuin kompastumaan ja lankesin polvilleni kuin muslimi rukoushetkenä. laskeutumisesta ei olisi korkeita tyylipisteitä tullut, kun putosin suoraan toisen polveni päälle. onneksi ei hajonnut. massiivinen mustelma taitaa kyllä olla luvassa.
en halunnut tänään puhua terapiassa isoäidistäni. haluan ensin käydä niitä tunteita läpi yksinäni. niinpä en maininnut asiasta mitään ja puhuimme muista asioista. kutistaja vaikuttaa tyytyväiseltä kehitykseni suuntaan. toiveikkuuteni. siihen, että minulla on odotuksia ja unelmia.
on kummallinen olo, kun en oikein tiedä väsyttääkö vai ei. minua väsytti jo aiemmin päivällä, mutta en kuitenkaan nukkunut suunnittelemiani päiväunia. väsymyksen tunne on ehtinyt nyt kadota, mutta silti on sellainen outo tyhjä olo. voisin maata sängyllä silmät auki, klassista kuunnellen, ajattelematta.
]]>sain kuulla tänään äidiltäni huonoja uutisia: isoäidilläni on rintasyöpä. tavallaan olin ehtinyt jo valmistautua tähän, mutta jotenkin viimepäivinä aloin uskoa enemmän siihen, että muutos on vain joku harmiton arpikudospallukka tai muu. noh, nyt kudosnäytteen tulokset ovat tulleet ja syöpä se on. isoäitini on minulle todella tärkeä ihminen...ja tämä on niin kamalaa, etten osaa vielä edes oikein sisäistää asiaa.
sain kuulla asiasta juuri kun olin lähdössä jk:n kanssa ulos. sekavin tuntein purin sitten asiaa jk:lle, joka onneksi jaksoi kuunnella. lähtiessäni kotiin teki mieleni halata jk:ta, mutta en minä uskaltanut. fyysisen kontaktin ottaminen on vaikeaa. etenkin kun kyseessä on jk. olisin kaivannut todellakin halausta, mutta se ei mielestäni oikeuttanut minua sellaista vaatimaan.
tämä ei todellakaan ole ollut hyvä päivä. kutistaja-parka saa huomenna kuulla sellaisen vuodatuksen, että tippuu tuoliltaan. tai sitten istun ihan hiljaa vaan. en tiedä. nyt tekisi mieli vain itkeä ja huutaa, mutta en minä sellaista enää osaa.
]]>minun oli tarkoitus palata tänään takaisin kotiin, mutta lähtö siirtyy huomiselle tai ylihuomiselle. olen hankkinut jostain itselleni flunssan ja nyt on niin kipeä olo, etten kyllä lähde istumaan junaan. päivä on siis kulunut lähinnä sängyn puolella ja yöpuvun housuissa viihdyn yhä. yöllä heräilin siihen, kun oli kylmä. hain peittoni päälle fleece-peiton, mutta silti palelin. pitänee ensi yöksi varata toinen kunnon peitto, koska kylmässä ei voi nukkua.
kävimme eilen äitini vanhemmilla. keskustelin pitkään mummoni kanssa. hänellä on hiljattain todettu tasapaino-ongelmia, joihin ei ole löytnyt syytä ja jonkinlainen muutos toisessa rinnassa, josta on nyt otettu näytteet. hän on selvästi masentunut, ei ollenkaan entisensä. mummo liikkuu hitaasti ja varovaisesti, on jatkuvasti väsynyt, viihtyisi vain sängyssä, ei halua lähteä kotoa, on menettänyt ruokahalunsa ja yleensäkin mielenkiintonsa... kuulostaako tutulta? kyllä. sanoin hänelle, että oireet viittaavat aivan selvästi masennukseen ja se ei ole tässä tilanteessa mikään ihme. vakuuttelin hänelle myös, ettei masennusta tarvitse hävetä ja olisi ensisijaisen tärkeää, että hän puhuisi kaikista näistä oireista lääkärille. masennusta voidaan hoitaa ja ei kenenkään tarvitse kestää jatkuvasti tuollaista oloa. toivon, että asia saadaan etenemään, koska 75-vuotiaan passivoituessa sänkypotilaaksi paluuta ei välttämättä enää ole. kyseessä on kuitenkin ikäisekseen todella hyväkuntoinen ja aiemmin todella elämänhaluinen ihminen.
isänpäivän vietto on ollut minun osaltani aika hiljaista. tosin eiköhän isällekin ole tärkeintä, että lepään ja parantelen itseni. muu perhe lähti juuri isän vanhemmille. minua ei edes pyydetty mukaan, koska isän isä toipuu keuhkokuumeesta ja minun on paras siis pysytellä poissa basilleineni.
jos käy hyvä tuuri niin ehkä jk tai m tulee kylään. jos ei niin muhin peiton alla.
]]>viittaanpa tässä vauhtiin päästyäni toiseenkin blogiin eli kauran viistoon pintaan. kaura nimittäin kirjoittelee tuossa entryssään (taas kerran) viisaita. masentunut kontra ystävät-dilemma on itsellenikin tuttu pohdintojen aihe.
olen onnekas ja kiitollinen, että minulla on ystäviä jotka ovat jaksaneet pitkänkin hiljaisuuden jälkeen soittaa. ystäviä, joiden kanssa ei tarvitse aina puhua. riittää kun on. ystäviä, joiden luokse voi mennä olemaan hiljaa tai nukkumaan.
olen kyllä kohdannut muutakin. myös sen absurdin ilmiön, että joku pyrkii lähelleni vain siksi, että on niin trendikästä kun on masentunut kaveri. sitten voi kertoa sankaritarinoita itsestään. homokaverit alkavat olla jo passé, nyt kuuminta hottia on aivan oikeat hullut.
voiko ketään vaatia jaksamaan masentunutta läheistä? mielestäni kenenkään ei tarvitse eikä pidä ottaa läheisestään hoitovastuuta. kuitenkaan empatia ja kuuntelemisen (myös hiljaisuuden) taito ei ole liikaa vaadittu. tässä kohtaa erottuvat todelliset ystävät.
masennus harvimmin on nopeasti ohimenevä sairaus. läheisen ei pitäisi ottaa liikaa kantaakseen, koska toisen ahidistusta ei kuitenkaan voi kantaa. älä väitä haluavasi kuulla kaikkea jos et siihen pysty. se ihmeellisen pirteä ja aina hymyilevä tuttavasi saattaakin sanoa miettivänsä kokoajan vain miten itsensä tappaisi.
olen kokenut kaikenlaista tämän kolmen vuotta kestäneen masennuksen kanssa. hetkiä, jolloin hengittäminenkin on ylivoimaisen raskasta. päiviä, jolloin ainoa mahdollinen tulevaisuuteni on köyden jatkona. nyt, aivan varovasti, olen alkanut uskoa, että tästä voi parantua. kuoppia tulee varmasti vielä vastaan, mutta pudotuksen ei tarvitse olla loputon.
tämä on eräänlainen käännekohta elämässäni. edellinen oli noin kolme vuotta sitten, kun sairastuin. nyt, kahden vuoden hoidon jälkeen, alan uskaltaa unelmoida toipumisesta. leikin ruualla on ollut viimeisen kahden ja puolen vuoden ajan minulle hyvin tärkeä henkireikä. en aio lopettaa kirjoittamista. kaipaan kuitenkin jonkinlaista uudistumista. lähiaikoina muutan uusiin maisemiin ja sen myötä leikin ruualla hiljenee. tämä ei kuitenkaan ole vielä viimeinen kirjoitukseni tänne. uuden blogin etsivä kyllä löytää (ei tosin vielä) ja nätisti pyytämällä osoitteen saattaa saada etsimättäkin.
]]>taisin käydä tämän katsomassa elokuvissa joskus silloin monta vuotta sitten. nyt haluaisin ehdottomasti katsoa tuon leffan, mutta työkaverit hieman pyytelivät lähtemään radalle. tämä dvd pitää ehdottomasti kuitenkin hankkia. en edes ole muistanut tätä hienoa elokuvaa pitkään aikaan... aika erikoista. tuosta elokuvasta nimittäin olen omaksunut rennon kielenkäyttöni psyk-puolta kohtaan. marvinin tyttärissä siskokset keskustelevat streepin pojasta (dicaprio) ja keaton käyttää termiä mielisairaala paikasta, jossa dicaprio on. tähän streep toteaa, ettei heillä käytetä tuota sanaa ja keaton on pahoillaan luullessaan loukanneensa siskoansa. siihen streep toteaa rennosti, että heillä puhutaan hullujenhuoneesta osoituksena huumorintajusta.
jos joku on siis miettinyt miksi lappari on minulle hullujenhuone, terapeutti on kutistaja ja psykiatri on psyko niin kaikki tämä juontaa juurensa marvinin tyttäristä.
illemmalla on tosiaan tarkoitus suunnata yöelämöimään. ainakin jos en simahda sitä ennen. töistä on lähdössä näitä nuorempia naisia ulos ja pyytelivät minua mukaan. jos saisin houkuteltua jotenkin jk:n vielä avecikseni niin voisin kyllä lähteäkin. sitten voisin ainakin olla varma, että tanssilattialla olisi väsymätöntä seuraa.
]]>tapasin sunnuntaina jk:n. puhuimme aika paljon hänen menneisyydestään ja minun menneisyydestä. olin päättänyt vältellä puhumasta voinnistani ja tunteistani, mutta jossain vaiheessa jk alkoi sitten kysellä. niinpä kerroin, että tunteeni häntä kohtaan sotkevat elämääni nyt aika paljon. jk suhtautui asiaan hyvin ja sanoi toivovansa, että voisi jotenkin auttaa.
edellispäivänä pidin keskustelusession m:n kanssa. selvittelimme lähinnä minun juttujani. äsken hän soitti ja nyt taitaa olla minun vuoroni mennä terapoimaan häntä. onneksi on ystäviä.
]]>juttuun on tietysti pienoinen koira haudattuna :) nimittäin jos ilmoittaudut, täytyy sinunkin laittaa tämä sama teksti blogiisi ja antaa hyvän kiertää.
meemi löytyi kiinan kotirouvalta ja tosiaan viisi ensimmäistä ilmoittautunutta pääsee/joutuu jatkamaan. minä en kyllä tiedä mitä tekisin. en ole kovin askartelevainen. pitää alkaa kehitellä ajatusta.
]]>ajelimme sitten yötä myöten helsingistä "pohjoiseen". aika kummallinen tuo matka kyllä oli. jk:n istuessa siinä vieressä en olisi voinut olla onnellisempi...ja hänen seurustelukumppaninsa istuessa edessäni en olisi voinut olla onnettomampi. on selvääkin selvempää, ettei minulla ole mitään asiaa noiden kahden ihmisen väliin. totuuden kohtaaminen on musertavaa.
meidän olisi tarkoitus nähdä tänään jk:n kanssa. sanoin hänelle haluavani puhua muutamista asioista...vaan en tiedä osaanko puhua mistään. olen tainnut siteerata tätä kappaletta aiemminkin...mutta ei sitä voi paremmin sanoa...
"on olemassa asioita / niin kipeitä ja vaikeita / ettei niistä puhumalla selviä" (egotrippi - matkustaja)
en tiedä mitä tästä tulee. olen varma, että jos sanon jk:lle miten asiat oikeasti ovat niin loukkaan häntä aivan anteeksiantamattomalla tavalla. joskus olisi parasta olla vain hiljaa.
]]>koko päivää en voi koisia, koska minun pitää laittaa kämppää vähän siistimpään kuntoon. illalla on se kauan odotettu 50 centin keikka ja pääsen sieltä sitten jk:n (ja hänen toisen puoliskonsa) kyydissä "pohjoiseen". matkalla pitää hakea minun kamppeeni täältä, joten pitää varautua siihen, että jk haluaa kurkistaa sisään.
minua hieman jännittää tuo pitkä automatka jk:n seurustelukumppanin kyydissä. tietenkin on todella mukavaa, että pääsen halvemmalla ja on jopa jk pitämässä seuraa matkalla... mutta minä jännitän muutenkin hyvin paljon jk:n toisen puolikkaan tapaamista aina. tunteeni jk:ta kohtaan ovat kuitenkin sitä luokkaa, että on hieman kiusallinen tilanne olla hänen toisen puoliskonsa kanssa samassa paikassa ja yrittää sitten siinä vielä käyttäytyä soveliaasti. ehkä jännitän tätä liikaa. saatan hyvinkin nukkua koko automatkan.
seuraavan viikon olen sitten töissä "pohjoisessa". se varmasti hieman oikaisee tätä minun päivärytmiäni (jaa, mitä?) ja siten voi hieman auttaa noiden uniongelmien suhteen. ja on tavallaan mukavaa mennä töihin - tehdä vaihteeksi jotain ihan kunnollista.
en ole vielä aivan sisäistänyt, että tosiaan tänään on se konsertti. pitänee päivän aikana virittäytyä tunnelmaan aiheeseen sopivalla musiikilla. on aika uskomatonta, että pääsen vihdoin näkemään 50 centin livenä. arvostan sitä miestä kuitenkin hyvin paljon.
]]>hieman pohjoisemmassa asuvilta on kuulunut juttuja miten yössä humahti alas puolimetrinen hanki. helsingissä satoi vain vettä, valtavasti vettä. kuitenkin aamulla valmistellessani lähtöä terapiaan huomasin, että sieltähän tulee lunta. hypin innoissani ympäri kämppää - vihdoin lunta! onhan lämmin kesäkin mukava, mutta kunnon luminen talvi...
lumisateessa kävelin koululle hakemaan opettajan allekirjoitukset kelan opintojen edistymisselvitykseen. tutoropettajani ei ollut paikalla, mutta opinnäytettäni ohjaava opettaja onneksi suostui laittamaan allekirjoitukset. hän hieman kyseli, kun minusta ei ole kuulunut mitään. sanoin, että olen ollut lähinnä sairaslomalla nyt ja hän suhtautui hyvin ymmärtäväisesti. ei kysellyt enempää.
koululta jatkoin lapinlahteen. puhuimme terapiassa itseni kokemisesta. kutistaja oli ilahtunut, kun sanoin syömisen sujuvan jo hieman paremmin. unettomuus on ongelmallista ja lääkevaihto vain lisää väsymystä, mutta yllättävän hyvin olen pärjännyt. kutistaja sanoi, että minusta näkyy se, että olen vapautuneemman oloinen. ja niin olenkin. vaikka on raskas kausi menossa niin tunnen saaneeni jonkinlaista selkeyttä elämääni ja se antaa motivaatiota paranemiseen.
minun olisi pitänyt mennä iltapäivällä viulutunnille, mutta siirsin soittiksen torstaille. aamusta asti selkäni oli ollut aivan hirveän kipeä ja se vain paheni kokoajan. terapiasta palattuani makasin vain sängyllä yrittäen löytää jotain edes vähemmän kivuliasta asentoa. en olisi millään voinut seistä tuntia ryhdikkäästi viulua soittamassa. särkylääke ei tuntunut auttavan ollenkaan, mutta jossain vaiheessa nukahdin ja nukuinkin sitten melkein kahteen asti. nyt pystyn jo istumaan. en tiedä mistä se selkäkipu yhtäkkiä ilmaantui. tai onhan minun alaselkäni oikkuillut jo kauan, mutta ei noin pahasti. välilevyongelmaan en usko, koska oireet eivät viittaa siihen. kai tämä asia pitäisi joskus selvittää.
noista päiväunistani johtuen olen nyt taas tapani mukaan kummalliseen aikaan hereillä. nytkin kyllä väsyttää, mutta se on ollut varsin pysyvä olotila viimeiset...en minä tiedä kuinka kauan. liian kauan. voisin mennä takaisin nukkumaan. tai katsoa täydellisiä naisia, jos en saa unta. näin talven tullessa olisi taas mukavaa, jos olisi joku jonka vieressä nukkua. ja olisi se muutenkin. ehkä minun pitää ostaa isompi unilelu.
]]>kävin aamulla ennen nukkumaanmenoa lähikaupassa. siihen aikaan oli liikkeellä paljon koululaisia ja työmatkalaisia (en ole itseasiassa pitkään aikaan ollut ulkona siihen aikaan) ja ahdistuin siitä ihmismäärästä. ihmisten pelko ei siis ole kadonnut minnekään, mutta se on pysynyt lääkityksellä hallinnassa. nyt tuntuu, että enemmän kuin yksi ihminen näkökentässä kerralla on liikaa. kun noin kuuden koululaisen porukka tuli vastaan niin keskityin tuijottamaan varpaitani ja sulkemaan maailman ulkopuolelleni. uskottelin olevani yksin.
ahdistuneisuus kyllä helpotti, kun sain nukuttua. olen miettinyt pitäisikö minun perua tanssituntini tai ainakin osa niistä. voisin käydä kertalipuilla aina jaksamisen salliessa. nyt en ole jaksanut käydä tanssimassa, koska kotoa lähteminenkin on ollut vaikeaa. enkä jaksa keskittyä niin paljon mitä tanssitunti vaatisi. haluan todella paljon mennä tanssimaan, mutta siitä vain ei tule mitään.
olen täysin kyllästynyt elämääni tällaisena kuin se on. haluan heittää masennuksen pihalle ja syömishäiriökin saa luvan lähteä samalla. tämä kaikki on niin turhaa. vaan millä voimilla ajattelin nuo mieltäni repivät sairaudet paiskata menemään? en tiedä. nyt haluaisin vain takaisin sen normaalin ja terveen elämän. olen väsynyt tappelemaan.
"on kaikki hiljaa / pois jää äänet yöllä / niin kauas karkaa / myös ajatus yöllä / yöllä ajatus tuo taivaltaa saa / päivien, vuosien, siltojen taa / yöllä odotus on vaikeampaa" (laila kinnunen - yöllä, yöllä)
]]>"kuukauden valvon / kuu tunkee olohuoneeseen / hiukseni katkon / lääkkeeksi yksinäisyyteen / viritän köyden / parrua katon tähyilen / tabletit nielen / valoa kestä enää en" (kitkerät neitsyet - pelataanko yatzia)
unen saanti on ollut vaikeaa. lopulta kun nukahdan niin saatan nukkua hyvinkin 12-16tuntia enkä ole siltikään virkeä. en tiedä johtuuko tämä lääkevaihdosta, koska nyt fluoksetiini on laskettu 60mg:sta 20mg:aan ja sillä annostuksella pitää pärjätä perjantaihin. sitten vaihdan essitalopraamiin, joka toivottavasti vakauttaa tilannetta. tosin siinäkin on ensin aloitusannos, joten hoitovaste ei välttämättä ole parhaimmillaan parina ensimmäisenä viikkona.
ja tässä pitäisi olla vielä kykenevä tekemään koulutöitä ja harrastamaan. ei tule onnistumaan. taidan siirtyä peiton alle, jos vaikka kohta lääkitys humauttaisi tajun kankaalle.
]]>olen miettinyt lähipäivinä blogini kohtaloa. haluan ja aion jatkaa kirjoittamista, mutta on asioita joista en voi kirjoittaa tänne...koska tätä lukevat ihmiset, jotka tuntevat minut ja joille en halua kaikkea jakaa. on ristiriitaista, kun haluaisi kirjoittaa tietyistä asioista, mutta ei vain voi.
voisin aloittaa toisen blogin, eihän se mikään ongelma olisi. voisin ilmoittaa pitkäaikaisille ja hyväntahtoisille lukijoilleni uuden osoitten. vaan jos joku todella haluaa tehdä minulle kiusaa niin sellainen ihminen kyllä halutessaan varmasti löytäisi uudenkin blogini. ja maailmassa on aina ikäviä ihmisiä. julkinen kirjoittaminen on aina riskialtista - sen kanssa joutuu vain elämään. toisaalta taas on mukavaa kirjoittaa blogia, koska on paljon niitä mukavia ihmisiä, joiden kanssa sitten syntyy hienoja keskusteluja.
en nyt vielä mitään lopullista päätöstä tekemässä. voi olla, ettei mitään muutosta tule edes tapahtumaan. olen kuitenkin täällä saanut kirjoitella pääosin rauhassa ja kenelläkään ilkeyksiä kirjoitelleella ei ole ollut tarpeeksi luonnetta tulla sanomaan minulle mitään kasvotusten. ja toisaalta toivon, ettei kenenkään elämä ole niin tylsää, että tarvitsisi repiä huvitusta minun kiusaamisestani. se olisi nimittäin valtavan surullista.
kypsyttelen nyt näitä ajatuksia vielä mielessäni ja katsotaan mihin päädyn. suurin osa lukijakunnastani kuitenkin on oikein mukavaa ja fiksua porukkaa. kiitos teille!
"how high are the stakes / how much fortune can you make / does this get any better / should i carry on / will it matter when i'm gone / will any of this matter" (madonna - how high)
]]>tänään tulee kolmoselta yksi lempielokuvistani: 28 päivää myöhemmin. jos et ole tätä nähnyt ja kestät katsoa kauhua niin suosittelen lämpimästi. vaikka joskus tuleekin katsottua teinikauhua niin minä en pidä niitä oikein varsinaisina kauhuelokuvina. minun kriteerini hyvälle kauhuleffalle on piinaava ja ahdistava ilmapiiri ja typerän nopeilla leikkauksilla tehdyn säpsäyttelyn välttäminen. kuka tahansa voi säikäytellä nopeilla leikkauksilla, mutta kuka tahansa ei pysty luomaan kunnon piinaavaa tunnelmaa. 28 päivää myöhemmin kuulostaa heppoisemmalta kuin onkaan jos sanon sen olevan zombi-genreä. tämä elokuva pitää nähdä. jo pelkän alun lontoo-kohtauksen takia. myös musiikki on oivaa ja tunnelmaa hyvin ylläpitävää - john murphy on tehnyt hyvää työtä. "the end is extremely fucking nigh"
lisäksi lähiviikkoja on huomattavasti ilahduttanut sekä jaksamistani auttanut läheisiltä tulleet hyvät uutiset. j&p ovat raskaana ja onnensa sokaisemana keksivät pyytää minua kummiksi. minusta se on todella suuri kunnia. minulla ei ole vielä yhtään kummilasta ja en tiedä tuleekokaan tämän jälkeen, koska olen aikeissa erota kirkosta. lupasin kuitenkin olla kasteeseen asti kirkon jäsen, että saavat lapsen liitettyä kirkkoon. sanoin voivani lykätä kirkosta eroamista jos ev.lut. kaste olisi heille oikeasti tärkeä.
elämässä siis toisinaan tapahtuu hyviäkin asioita. lisäksi tapasin eilen vielä jk:n ennen kuin lähdin takaisin helsinkiin. ja tuo ihminen osasi taas näyttää niin hävyttömän hyvältä, ettei sellainen voi olla sallittua. tuli hyvä mieli.
]]>