My life on Wisteria Lane
minä tulen ihanan idyllisestä keskiluokkaisesta perheestä. olemme kuin suoraan jostain 50-luvun nuortenkirjasta. omakotitalo hyvällä alueella, kaksi lasta korkeakoulussa, molemmat vanhemmat asuvat kotona. ei eroja, ei au-lapsia. esikoisesta tulee di ja kuopus suorittaa amk-tutkintoa. täydellinen kulissi! tervetuloa wisteria lanelle.
sukulaiset eivät tiedä mitä on suloisen pinnan alla. minun "aiheuttamista" ongelmista ei puhuta julkisesti, koska se ei sovi täydellisen perheemme kuvaan. olen aina kokenut olevani suvun musta lammas erilaisuuteni vuoksi. on tullut hyvin selväksi, että minun toivottaisiin olevan erilainen. normaali. täydellinen.
minun ja suuren ihastukseni, jk:n, perhetaustat ovat hyvin erilaiset. hänen perheensä on rikkinäisempi - sellainen josta ei ole soveliasta puhua perhelounaalla äidin villeroy & boch-astiaston äärellä. meillä on molemmilla ollut ongelmia yrittäessämme kasvaa ja vaikka lähtökohdat ja kokemukset ovat erilaisia niin jokin erityinen yhteys meillä on.
en tiedä onko minulla varaa valittaa, kun hänen menneisyyteensä verrattuna olen kasvanut hopealusikka kourassa. toisaalta jos lähdetään vertailemaan niin aina löytyy joku, jolla on asiat huonommin.
minä en osaa selittää mikä jk:ssa on niin valloittavaa. toisaalta voisin kyllä luetella pitkän listan asioista aloittaen vaikka pienestä ääntämisvirheestä, joka tekee hänen puheestaan aivan erityistä. ja taas toisaalta mikään sana ei kuitenkaan olisi riittävä.
tämä tilanne on ennen kaikkea pelottava. pidän jk:sta tavalla, jolla en ole aiemmin kenestäkään pitänyt... ja tiedän kuitenkin miten tässä käy. en minä tiedä kestänkö sellaista pettymystä. mikä pakko ihmisellä on elää täysin epätyydyttävää elämää?
"i'm not trying to say anything. i think i'm staying alive just to satisfy you."
"that is what we do. that is what people do. they stay alive for each other."
(tunnit)
strangelove, 31.07.2006 00:40
Kommentit
Täsmälleen kuin mulla. Kukaan sukulainen ei koskaan voisi edes aavistaa kuinka häiriintynyt oikeasti olen ja vanhemmat kieltävät sen. Itseltäänkin, sillä "eihän nyt meidän lapsi." On tehty aivan selväksi, että täytyisi olla jotenkin erilainen, parempi. Ei tällainen.
Nojoo. Onnea jk:n kanssa! ;)
solyna, 31.07.2006 10:21
harva suostuu myöntämään, että jopa se meidän pieni ihana lapsi - joka vasta sylivauva oli - voisi olla hullu, sekaisin. tai jos jotain sellaista ilmenee niin vaikeneminen on kultaa ja sitä rataa.
jk:n kanssa tuskin on onnea. tässä asiassa olen realisti.
strangelove, 02.08.2006 21:40
Kommentoi
