Leikin ruualla

blog
arkisto
strangelove
varoitus

Kuluva kuukausi

Tack och hej
Stumble and fall
Voisiko joku painaa pausea
Isänpäivä
Pudotus ei ole loputon
Marvin's Room
Taas töissä
Anna hyvän kiertää
I've got 21 questions
Iltaa odotellessa
Sinä olet lunta

Email

strangelove@rispekt.org

Mieluisimmat blogit

365.fi - vuosi valokuvina
adoptiomatka
bulimikon ahdistuspäiväkirja vol.2
ei sinutella
hassuja heräämisiä
herkun ilmoitusluontoiset asiat
jemory
kiltti
kotirouvana kiinassa
matkalla uuteen kotiin
muovipussi
nainen ratissa
narkkarista ihmiseksi
olin unohtanut olla minä
pinseri
stello blog
takaisin koulunpenkille
taksitar
tarinaverstas
viistolla pinnalla
yksi kuolema

blogilista.fi

leikin ruualla
movable type

Ajelulla

illan alkaessa pimentyä otin isän bemarin pihasta ja kävin ajelemassa yksinäni. joskus voidakseen ajatella selkeästi täytyy päästä tien päälle. seuraavan vuoden aikana elämässäni tulee tapahtumaan aika merkittäviä muutoksia. jos kaikki menee putkeen niin valmistun amk:sta ja olisi aika siirtyä työelämään. sitä on vaikeaa käsittää.

olen kyllä suunnitellut pyrkiväni keväällä jatko-opiskelemaan, joten opiskelijaelämä saattaa hyvinkin jatkua puolen vuoden töissäolon jälkeen. töiden suhteen minun ei tarvitse olla huolissaan, koska alallani on hyvin töitä tarjolla ja minua on pyydetty useampaankin paikkaan.

enemmän tällä hetkellä mietityttää opinnäyte (joka ei etene!) ja sitten ne ensi kevään pääsykokeet. opinnäytettä pitäisi jaksaa tehdä, että pääsisi tästä koulusta pois ja jäisi aikaa panostaa pääsykokeisiin. motivaatiota opinnäytteen tekemiseen ei vain ole erityisemmin ollut. ehkä pitäisi alkaa viettää päivittäin töiden jälkeen pakollisia sessioita kirjastossa. kotona on liikaa muita virikkeitä.

olen huomannut lähiaikoina olevani melko yksinäinen. eräänä iltana jk oli luonani ja puhuimme syvällisiä. hänkin on saanut kokea yhtä jos toistakin ikävää elämänsä aikana. vaikka lähtökohtamme ovat hyvin erilaiset niin välillämme tuntuu olevan jonkinlainen yhteys. molemmat ovat kokeneet ehkä hieman enemmän kuin nuoren aikuisen olisi vielä tarvinnut. tietenkin kaikilla on ollut murheensa, mutta tässä nyt liikutaan hieman laajemmissa kuvioissa kuin teini-iän angstaamisessa.

jk on hyvin erilainen ihminen kuin aiemmat ihastukseni. hänessä on huomattavasti enemmän haastetta ja luonnetta. kun ilmassa lentelee kokoajan kipinöitä niin sitä syttyy helposti.

strangelove, 29.07.2006 00:31

Kommentit

Kommentoi

nimi:

email:

url:

kommenttisi: