Viimeviikolla koin eräänä aamuna huikean riemunhetken. Siis tässä kohtaa kannattaa huomioida, että harvemmin koen aamuisin riemunhetkiä. Etenkin, kun kyseessä on kouluaamu. Olin taas tapani mukaan hieman myöhässä. Enkä ihan hiemaakaan. Juostessani ulos näin, kun vakiolinkkini, 43, ajoi ohitseni. En tästä ollut erityisen riemuissani (etenkin, kun olin nukkunut niin pitkään, että olin jo yhden linja-auton missannut).
Reippaana opiskelijana laitoin monoa toisen eteen ja harpoin kohti 42:n pysäkkiä. Ei niin suureksi ilokseni bussi kuitenkin lähti pysäkiltä juuri hieman liian aikaisin minun näkökulmastani. Niinpä kirmasin lailla pienen eläimen kohti seuraavaa pysäkkiä, jolle minulla ei kyllä ollut toivoakaan ehtiä ajoissa. Suureksi yllätyksekseni kuitenkin kuski pysäytti auton kohdallani ja päästi minut sisään pysäkkien välillä.
Tuona aamuna opin, että jopa HKL:n bussikuski voi olla ihminen. Ja vielä empaattinen sellainen. Olen nimittäin huomannut, etteivät useimmat kuskit sääli ketään. Tosin se on ymmärrettävää jos joka pysäkillä kymmenen asiakasta yrittää juosta autoa kiinni, kun olet jo lähdössä. Olen kuitenkin hyvin kiitollinen tuolle kuskille, jonka ystävällisyyden ansiosta ehdin ajoissa kouluun. Siellä ratin takana voi sittenkin olla ihminen.
foxy shady, 27.01.2004 17:39
Blogi pyörii Movable Typellä.
Rispekt on saatavilla myös RSS-feedinä.
Näyttääkö sivu katkenneen? Olet törmännyt vajavaisuuteen Internet Explorerin tyylitiedostotuessa. Paina kaksi kertaa F11 tai hanki parempi lukuväline.