Rispekt

Blog

Kebab-pizzeria Laura Sport

Eilen katsastettiin tuo naapurin kebab-pizzeria. Yllättävän mukavan oloisen oliva vanhasta mörskästä saaneet. Pöydillä oli parit Ilta-Sanomat viime viikolta.

Muona maksaa sen normaalin 5 yhteisvaluutta euroa, pizza kuin pizza, keban kuin kebab (poikkeuksena pita-kebab, 4€, sekä tietenkin perhepizzat, 10€). Limunaati on myös halpaa, nyt oli tarjouksena puolentoista litran pullo 2 euroa. Normaalisti ison pullon hinta on 2,50.

Ruoka oli makoisaa. Minä otin kebabin raskalaisilla, Jonna falafeleja (joita jostain syystä kasviskebabiksi kutsuttiin) ranskalaisilla. Perunat olivat juuri sellaisia kuin pitääkin, samoin taattua Korv-Görans -laatua oleva liha. Falafelitkin olivat kai oikeanlaisia, niistä ei aikaisempaa kokemusta ole. Kastike olisi saanut olla voimakkaan makuista, vaikka kyllä tuonkin kebabin kastikkeeksi tunnisti.

Salaatti oli oma lukunsa. En älynnyt tarkistaa paikan päällä syövien salaattipöytää, josta meidänkin salaattimme styroxkippoihin kauhottiin. Mahdollisesti salaattikulhon sisältö oli jaettu komponentteihin. Meille päätynyt salaatti oli suurilta osin (puna)sipulia, joukossa oli vähän keräsalaattia, oliiveja, tomaattia ja kurkkua. Hiukan ärjyä siis, tasapainottaa kebabin kastikkeen mietoutta. Salattikastike oli kovin tavallisen oloista, joskin löysää.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava paikka. Samaan hintaan tosin saanee parempaakin pikaruokaa, mutta Laura Sport on ainakin lähellä.

pompo, 04.09.2003 12:52

Kommentteja

Kommentoi

Nimesi:

Sähköpostiosoitteesi:

Kotisivusi osoite:

Kommenttisi:

Päivän pamaus

Tilaa Rispekt!

Mikä on Päivän pamaus?

Blogi pyörii Movable Typellä.

Rispekt on saatavilla myös RSS-feedinä.

Web-sähköposti

Sähköpostiosoite: Salasana:

Näyttääkö sivu katkenneen? Olet törmännyt vajavaisuuteen Internet Explorerin tyylitiedostotuessa. Paina kaksi kertaa F11 tai hanki parempi lukuväline.